torstai 26. maaliskuuta 2015

Tangokuninkaalle kakku



Lukaisin jostakin uutisesta, että ihana tangokuninkaamme Jari Sillanpää haluaisi juhlistaa kesän jättikonserttiaan ennätyskakun kanssa. Uutisissa kerrottiin, että "Sillanpää sai yrityksiin soitettuaan tietää, ettei maailman suurinta kermakakkua voida valmistaa Suomessa, koska elintarvikelain määräykset tekevät siitä mahdottoman". 

On varmaan paikallaan pohtia onko todella niin, ettei kuningas saa kakkuaan meidän lainsäädäntömme vuoksi.

Suomen kesään ja erilaisiin juhliin kuuluu kyllä kunnon kakku. Kakkujen koot ja tarjoilupaikat varmasti vaihtelevat. On itsestään selvää meille juhlien järjestämisestä ja leipomisesta nauttiville, että kuumat kesäpäivät ovat kermakakun tarjoamiselle haasteellisia. 

Ulkonäön, maun ja myös turvallisuuden näkökulmasta parasta on saada kakku tarjottua niin, ettei se jää pöydille lojumaan, vaan uusi tuodaan pöytiin vasta, kun edelliset on syöty. Suurin käytännön haaste on kakkujen säilytys ennen juhlaa. Hyvänä kermakakku säilyy jääkaappilämpötilassa. Viileässä säilyttäminen on elintarvikelainsäädännön pohjana, mutta kyllä kakku esteettisyydessäänkin pilalle menee lämpimässä.

Mielestäni tangokuninkaamme pitäisi saada kakkunsa tarjota. Kyse on siitä, pystyvätkö leipurit sen tekemään, kuljettamaan ja tarjoamaan, niin, että se on kuninkaan arvoinen? Jättikakun tekoa tai tarjoamista ei estä elintarvikelainsäädäntö, mutta pystytäänkö se käytännössä toteuttamaan? Monia toteuttamistapoja varmasti on kakun paloissa paistamisen, kokoamisen ja koristelun osalta. Mutta löytyykö tekijöitä? 

Itse uskon, että kakku katoaa tosi nopeasti meidän fanien suihin, kun se tarjotaan. Ei sitä ihan joka kesä pääse kuninkaan tarjoamaa kakkua maistamaan! Toivottavasti kesällä se tapahtuu!

Teksti: Jaana Husu-Kallio, kansliapäällikkö, maa- ja metsätalousministeriö

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti