torstai 23. lokakuuta 2014

Ruokaa ja matkailua -hanketreffeillä esitellään uusia mahdollisuuksia

Yksi Lähiruokaohjelman vuoden 2020 tavoitetiloista on, että lähiruoka on osa laadukasta matkailutuotetta, tuo lisäarvoa ja kannattavuutta maakuntien ruoka- ja matkailualan toimijoille sekä lisää Suomen houkuttelevuutta matkakohteena.

Tähän tavoitteeseen pääsemiseksi ja Suomen matkailun kilpailukyvyn vahvistamiseksi maa- ja metsätalousministeriö, Matkailun edistämiskeskus ja HAAGA-HELIA ovat luomassa Suomelle RUOKA&MATKAILU -strategiaa.

RUOKA&MATKAILU -strategiaa varten on selvitetty muun muassa alueellisista ruokamatkailutuotteista ja projekteista saatuja kokemuksia. Strategia valmistuu loppuvuodesta.

Hanketreffeillä tavataan!

Viime vuonna järjestettiin ensimmäistä kertaa Lähiruokaa ja matkailua -hanketreffit, joista löytyy lisätietoa Lähiruokaohjelman blogista. Ruoka- ja matkailualojen toimijoita törmäytetään tänäkin vuonna Ruokaa ja matkailua -hanketreffeillä kahdessa valtakunnallisessa tapaamisessa. Tilaisuudet pidetään Hämeenlinnassa 4.11. ja Oulussa 6.11.

Tilaisuuksien tarkoituksena on kertoa RUOKA&MATKAILU -strategiatyöstä ja sitouttaa alan toimijat siihen mukaan. Hanketreffeillä tuodaan esiin uuden ohjelmakauden mahdollisuuksia ja välitetään tietoa niistä strategioista ja ohjelmista, jotka antavat toimialoille kehittämistyön raamitukset. Tilaisuuksissa pohditaan myös, miten toimialoja voidaan nivouttaa paremmin lisäarvoa tuottaviksi kokonaisuuksiksi.

Ilmoittaudu 27.10. mennessä ja tule mukaan kehittämään ruuasta laadukasta matkailutuotetta!

Lisätietoja ja ilmoittautuminen:

Tilaisuuksien järjestäjinä ovat maa- ja metsätalousministeriön Lähiruokaohjelma, Maaseutuverkostoyksikkö ja Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän MESI-verkosto.

Teksti: Kirsi Viljanen, lähiruokakoordinaattori, maa- ja metsätalousministeriö

*Kooste hanketreffeistä löytyy Lähiruokaohjelman blogista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti