perjantai 21. helmikuuta 2014

Keskustelua suomalaisesta ruoasta

Keskustelu kotimaisesta elintarviketuotannosta ja sen tulevaisuudesta jatkuu vilkkaana. Keskiviikkona 19. helmikuuta eduskunnan kansalaisinfossa järjestettiin ruokapoliittinen väittelyiltapäivä, jossa keskustelivat kansanedustajat Jörn Donner ja Anne Kalmari.

Keskustelussa Jörn Donner mainitsi hänestä olevan ”herttaisen yhdentekevää” mistä ruoka tulee. Koko Euroopan maatalouspolitiikka on Donnerin mielestä epätervettä, koska maataloustukien osuus budjetista on epäonnistunut. Tukea kohdennetaan vääriin ja huonosti tuottaviin maatalousalueisiin, kuten esimerkiksi Utsjoen maidontuotantoon.

Anne Kalmari kertoi rakastavansa suomalaista ruokaa ja taistelevansa suomalaisen ruoantuotannon puolesta. Hänestä on huolestuttavaa, että maahamme tuodaan elintarvikkeita 4,5 miljardin edestä, kun niitä viedään vain 1,5 miljardin edestä. Tuontiruoan osuus on kasvanut liian suureksi. Tukipolitiikka on kansallisesti välttämätöntä, jotta koko Suomi voidaan asuttaa. 

Maaseudun omavaraisuus ja palvelut tärkeitä

Keskustelussa Donner korosti Suomen myöhäistä kaupungistumista, jota seurasi perinteisen agraarikulttuurin säilyminen. Naapurimaassa Ruotsissa viljely pohjoisilla alueilla lopetettiin jo ennen EU-jäsenyyttä. Etelä-Euroopassa viljely on ilmastollisista tekijöistä johtuen kannattavampaa. Kalmari puolusti maaseudun kohtuullisen palvelutason säilymistä. Omavaraisuutta ja kohtuullista huoltovarmuuden omavaraisuutta on hänen mielestään lisättävä. Elintarvikeketjun hinnan määräytyminen ei ole oikeudenmukaista, mikäli ruisleivän hinnasta tuottajalle jäävä osuus on vain neljä prosenttia.

Väittelijöiden mielestä kaupan hinnanmuodostukseen on puututtava oikeudenmukaisuuden edistämiseksi. Donner mainitsi, että ennen pitkää olemme tilanteessa, jossa valtion talousjärjestelmään tarvitaan uusia säästökohteita. Kalmarin mielestä kainuulaisella on oltava oikeus samoihin palveluihin kuin pääkaupunkiseudulla asuvalla.

Panostusta tuotteiden laatuun ja tasapuolisempaan hintaan

Keskustelu sujui hyvässä hengessä ja väittelijät puolustivat omia näkökantojaan. Keskustelua oli mielenkiintoista seurata ja kuuntelija sai hyvän kokonaiskuvan elintarvikepolitiikan tilanteesta. Omavaraisuus on tärkeä asia ja uskon, että tulevaisuuden kilpailukykyämme elintarvikemarkkinoilla voidaan parantaa panostamalla entistä enemmän tuotteiden laatuun. Lisäksi elintarvikeketjun hinnanmuodostuksen tulisi olla tasapuolisempaa tuottajien, jalostajien ja kauppiaiden välillä.

Teksti: Jari Yli-Heikkilä 
Kirjoittaja on maatalouspolitiikan opiskelija, joka tekee erikoisharjoitteluaan maa- ja metsätalousministeriön markkinayksikössä.
Kuva: Eduskunnan kuva-arkisto

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti